Mä olen kokenut paljon häirintää ja ahdistelua joukkoliikenteessä. Yksi tilanne oli, kun mä olin dösässä yöllä matkalla kotiin ja siihen tuli porukka, joka rupesi laukomaan tosi asiattomia kommentteja. Yritin olla välittämättä, mutta sitten kun yksi niistä päätti koskea mua, niin siinä mentiin rajan yli. Siitä jäi tosi turvaton olo.
Oon myös todistanut monia häirintätilanteita. Kerran menin tueksi. Siinä tilanteessa oli tosi nuori tyttö, joka istui yksin ja häneen kohdistui, voidaan sanoa, seksuaalista ahdistelua. Menin vaan istumaan tytön viereen. En sanonut mitään, mutta välitin, että joku muu on läsnä tässä tilanteessa. Ja siinä kävi niin, että häirintä loppui. Oli siistiä huomata, että pelkkä läsnäolo on se, millä voi vaikuttaa! Totta kai se tuntui pelottavalta, koska siinä laittaa itsensäkin riskiin, että voi joutua häirinnän kohteeksi. Mutta samalla se tuntui oikealta, koska jonkun se täytyy tehdä ja mä toivon, että ihmiset vaan uskaltaisivat auttaa.
Se, että seksuaalisesta ahdistelusta on tullut asia, jota osaa jo etukäteen pelätä, kertoo ongelman suuruudesta. Mun tai kenenkään muun ei pitäisi joutua pelkäämään, kun astuu bussiin tai sporaan, että mitä jos mua ahdistellaan tai mun henkilökohtaisia rajoja rikotaan.