Hyppää sisältöön

Suomen Punaisen Ristin Vaikuttajatiimin nuoret ovat asuneet Suomessa vasta muutamia vuosia, mutta he haluavat tehdä yhteiskunnastamme ja julkisesta tilasta hyvän ja turvallisen kaikille.

Noorulhaq: ”Pakenin Afganistanista Suomeen 16-vuotiaana 2015 ilman perhettäni. Oleskelulupaa odottaessani asuin Inkoossa, ja suoritin suomalaisen peruskoulun oppimäärän. Sain oleskeluluvan, ja muutin Kirkkonummelle. Tällä hetkellä opiskelen lähihoitajaksi Stadin ammattiopistossa. Olen ollut perustamassa Punaisen Ristin yksintulleiden Vaikuttajatiimiä. Vaikuttajatiimin nuoret haluavat vaikuttaa tässä maassa ja maailmassa. Tällä hetkellä me autamme toisia nuoria kotoutumaan aktiivisesti silloinkin, kun se voi tuntua vaikealta. Me käymme myös puhumassa eri tilaisuuksissa, ja kerromme, kuinka Suomi on tärkeä meille maahanmuuttajille. Me haluamme näyttää, miten me nuoret voimme vaikuttaa tässä yhteiskunnassa ja maailmassa. Me haluamme toimia rauhan edistämiseksi. Me haluamme tehdä työtä ja olla mukana rakentamassa Suomea. Me haluamme vaikuttaa niin, että Suomi on meille kaikille parempi maa tulevaisuudessa – me haluamme tasa-arvoa. Meillä nuorilla on mahdollisuus tehdä tulevaisuudesta parempi kaikille.”

Fereshteh: ”Olen syntynyt Iranissa, mutta perheeni on kotoisin Afganistanista. Afganistanissa minulla ei olisi mahdollisuuksia olla mukana yhteiskunnassa, enkä tyttönä voisi opiskella. Iranissa taas meille ei ollut tilaa, koska me olimme afganistanilaisia, pakolaisia. Kun tulin Suomeen, minulla on mahdollisuus opiskella, mutta onko minulle tilaa yhteiskunnassa, kun olen valinnut käyttäväni huivia? Minä haluaisin vaikuttaa niin, että meille kaikille on tilaa, ja olemme yhtä arvokkaita.”

Majid: “Matkustan päivittäin kouluun lähijunalla Espoosta Helsinkiin, ja minulla on matkakortti jatkuvasti voimassa. Lippuni tarkistetaan toisinaan. Joskus kuitenkin lipuntarkastajat tulevat vaunuun, eivätkä tarkista kaikkien lippuja vaunun alusta loppuun, vaan tulevat vain ryhmän luo, jossa on maahanmuuttajapoikia. Se ei tunnu hyvältä.”

Vaikuttajatiimin nuoret tukevat erityisesti kotoutuvia nuoria ja samalla heidän tavoitteenaan on saada kaikkien nuorten ääni kuuluviin yhteiskunnassa.

Seuraa Vaikuttajatiimiä Instagramissa ja Facebookissa!

Fereshteh kertoo videolla, mitä me voimme tehdä, jos toisia häiritään joukkoliikennevälineissä:

 

Palaa etusivulle