Minulla on leikkauksen jäljiltä jalassani kipsi ja iso kipsikenkä. Olen rollaattorin kanssa bussipysäkillä ja vilkutan tulevalle autolle merkin. Kuski pysäyttää ja odottaa, että nousisin kyytiin. Minä huudan: ”Tulisitko auttamaan?” Lunta on paljon enkä saanut rollaattoria nostettua kyytiin. Kuski tulee ja pääsen turvallisesti sisälle! On suunnilleen puolenpäivän aika.
Sisällä koitan katsoa paikkaa, mihin menisin, etten vaan ole kenenkään tiellä. Asetan rollon lastenvaunujen paikalle, jarrut päälle ja siirrän pyylevän runkoni lähinnä olevaan penkkiin. Muutama nuori on kyydissä syventyneenä omiin juttuihinsa, mutta sitten huomaan, miten muutamat keski-ikäiset ja sen jo ylittäneet tuijottavat minua.
Kuulen, kuinka joku sanoo, että tollasten pitäis pysyy kotona, ettei muiden tarvitse odottaa, kun muutenkin on jo kiire. Eräs vanhempi pariskunta istuu käytävän toisella puolella. Mies on syventynyt omiin papereihinsa, mutta vaimo tönii häntä niin monta kertaa, että mies lopulta kysyy: ”Mitä nyt?” Vaimo siihen, että ”kato nyt totakin lihavaa akkaa, jos olis laihempi, ei tarttis rollaattorilla kulkea tääl toisten vaivana.” Katson tyhjin silmin hänen hienoa turkkiaan ja hattuaan, jossa on vielä hieno sulka koristeena.
Päivi Holm
Turun kaupungin vammaisneuvoston jäsen
Turun Invalidit ry:n hallituksen jäsen
