Käytän Föli-busseja melkeinpä päivittäin ja samalla seuraan kanssamatkustajia. Syrjintä bussissa näkyy usein niin, ettei haluta istua jotenkin toisista poikkeavan ihmisen viereen. Myös ikäihmisten hitaus tuntuu joskus ärsyttävän muita matkustajia.
Ilmapiiri Suomessa on ehkä kiireisen elämäntahdin myötä kiristynyt, mikä myös helposti näkyy suhtautumisessa kanssaihmisiin esimerkiksi ruuhkabussissa.
Itse en iäkkäänä ihmisenä ole kokenut syrjintää bussissa kulkiessani, mutta olen kyllä huomannut, että joskus ihmisiä ärsyttää vanhojen ihmisten hitaat liikkeet bussiin noustessa ja pois lähtiessä. Maksukin sujuu joskus hieman hitaasti.
Tulee kuitenkin muistaa, että me jokainen vanhenemme ja samat asiat tulevat eteen meille kaikille.
Joskus tapahtuu sitä, että bussi lähtee pysäkiltä ennen kuin vanhus on ehtinyt istuutua penkille. Näin ei saisi tapahtua. Vanhusten tasapainoilu ei suju niin kuin nuoremmilla. Tähän toivoisin kuljettajien kiinnittävän erityisesti huomiota.
Vanhusneuvosto on esittänyt Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle kokeilua, jossa rollaattorien kanssa liikkuvat vanhukset voisivat käyttää busseja maksutta klo 10-14 välisenä aikana. Tämä ratkaisu helpottaisi monen vanhuksen kulkemista ja vähentäisi eriarvoisuutta sekä syrjäytymistä yhteiskunnasta. Myönteistä päätöstä odotetaan pikaisesti.
Hyvän tekeminen tarttuu! Jos jokainen meistä yrittää tehdä jotain kaikenlaisen syrjinnän vähentämiseksi, niin meillä kaikilla on täällä parempi olla.
Soili Raitanen
Turun vanhusneuvoston puheenjohtaja