Hyppää sisältöön

Istuin metrossa joku arki-iltapäivä ja vastapäätä istui kaksi tummaa miestä. Heidän luo tuli humalainen nainen pummaamaan rahaa. Miehet eivät vastanneet, mahdollisesti eivät ymmärtäneet. Nainen alkoi aukoa päätään ja syyttämään miehiä loisimisesta ja pummilla elämisestä. Luin lehteä ja toivoin tilanteen katoavan, mutta tuon pummilla elämisen kohdalla laskin lehteni vähän vahingossa, koska tilanne oli niin älytön, humalainen pummi syyttämässä pummeiksi. Nainen huomasi minut ja tiukkasi, mitä oikein tuijotan. Väkisin tilanteeseen joutuneena vastasin rehellisesti, että ei hän voinut tietää mitään näistä miehistä ja heidän rahatilanteestaan, jos he eivät hänelle antaneet rahaa. Nainen kävi soittamaan suutaan minulle ja kysyi missä jään pois. Tässäkin vastasin rehellisesti, että Itäkeskuksessa. Nainen tuhahti ja sanoi, että jos olisin jäänyt Herttoniemessä, hän olisi opettanut pari asiaa ulkopuolella, haastoi siis tappeluun. Tässä vaiheessa metro tuli jo Herttoniemeen ja tilanne alkoi olla minusta huvittava, koska nainen oli humalassa ja puolet pienempi kuin minä eli en jaksanut ottaa kovin vakavasti uhkailuja. Nainen lähti ja syvennyin lehteeni. Itäkeskuksen kohdalla miehet kiittivät kohteliaasti englanniksi puuttumistani, he eivät ymmärtäneet suomea, mutta tilanne ei varmasti jäänyt epäselväksi. Koin tilanteen kaiken kaikkiaan kiusalliseksi, koska en missään nimessä alunperin halunnut sekaantua ja se hävetti. Toisaalta olin ylpeä, koska pysyin rauhallisena ja sain sanottua.


Kerro oma kokemuksesi

1500 merkkiä jäljellä

Sähköpostiosoitetta käytetään ainoastaan vahvistusviestin lähettämiseen, sitä ei julkaista tai luovuteta eteenpäin. Viestit käydään läpi kolmen työpäivän aikana. Emme julkaise aiheeseen kuulumatonta tai epäasiallista tekstiä sisältäviä viestejä.