Bussi vierii eteenpäin, kuljettaja ajaa nykien ja joutuu jarruttamaan hoipertelevan jalankulkijan takia. On lauantai-ilta. Vastapäätäni istuu vanhempi mies löyhkäten vahvasti alkoholille. Hän tirkistelee minua puoliksi suljetuin silmin. Yritän välttää katsekontaktia, katsoa muualle ja lasken pysäkkejä päässäni.
Hei, tyttö! hän sanoo. Olen kuin en kuulisi häntä, katson sinnikkäästi ikkunan läpi pimeyteen. HEI! SÄ! mies huutaa ja käännyn automaattisesti ääntä kohti. Hän naurahtaa, kun näkee reaktioni. Mitä kuuluu? En vastaa, suuntaan katseeni alas lapasiin sylissäni. Haluaisiko tyttö lähteä jatkoille? Meil vois olla aika kivaa.
Nostaessani katsettani ja päätäni liukuu aiemmin kasvojeni ala-osaa peittänyt kaulaliina alas. Muistan, etten ole ajanut partaani, käteni nousee vaistomaisesti ylös ja sormet tunnustelevat partakarvoja. Ooksä joku tr*ns* vai? Katselen ympärilleni, tunnen pulssini lyönnit tärykalvojani vasten. Kaksi teini-ikäistä poikaa väittelevät leikillään siitä, kummalla on paremmat Pokémonit. Vanhempi nainen katsoo tyhjin silmin eteensä. Toinen puhuu puhelimeen kieltä jota en ymmärrä. No mitä, mitä sul on housuissas? Hyi s**t*n*, tollane sekasikiö. Aivoni käyvät ylikierroksilla, mutta lyövät tyhjää. Minulla ei ole mitään sanottavaa. Ooks joku homokin? Hei, mä puhun sulle.
Silloin puhelimeen puhunut nainen yhtäkkiä nousee paikaltaan. Voinko istua tähän? Hei, onks sulla kaikki OK? Nyökkään hiljaa ja katson hänen kasvojaan. Mies vastapäätä on suoristautunut istuimellaan ja hänen kasvoilleen on tullut vaaleanpunainen sävy. Pienet sylkitipat lentävät hänen suustaan hänen sähistessään ja joku matukin, meil on täs juttu kesken, painuhan sä johonki kotiis. Nainen jatkaa rauhallisesti puhettaan: Oliks sullakin pitkä päivä? Mä oon ollu töissä, huh, onneks on lauantailisät. Minä vain nyökkään ja kuuntelen hänen jokaista sanaansa, jottei tarvitsisi kuunnella miehen yksinpuhelua uudestaan. Miehen puhe hiipuu hitaasti ja kuuluu PLING! Mies huutaa meille viimeiset kirosanansa ja jää pois bussista.
Näin kertomuksen tapahtumat eivät oikeasti menneet. Oikeasti tapahtui niin, että kuuntelin miehen törkeitä seksuaalisia ehdotuksia kunnes hän jäi pois bussista. Se oli tasapainottelua; yritin olla reagoimatta häneen samalla reagoiden tarpeeksi välttääkseni sen, että hän tulee aggressiiviseksi. Kun katselin ympärilleni joku hymyili ikään kuin sanoakseen ”olen pahoillani että joudut käymään tämän läpi”, mutta hän ei sanonut mitään. Mietin, sanoiko hymy myös ”mutta olen iloinen siitä, etten ole paikallasi juuri nyt”.
Toivon, että itse uskallan sanoa jotain seuraavan kerran, kun näen jonkun joutuvan häirinnän ja syrjinnän kohteeksi bussissa, junassa tai metrossa. Toivon, etten mene täysin lukkoon, että uskallan olla se joka tulee ja sanoo hei, onko kaikki OK? Meidät on opetettu olemaan puuttumatta asioihin itsemme suojelemiseksi, mutta se voisit olla sinä, joka istuu siinä ottamassa vastaan sellaista, mitä kenenkään ihmisen ei tarvitsisi kuunnella. Millaista tukea sinä haluaisit sellaisessa tilanteessa?
Panda Eriksson
Kirjoittaja on muunsukupuolinen, trans, feminiini ja suomenruotsalainen, ja erittäin kyllästynyt siihen, että kaikki eivät saa matkustaa rauhassa joukkoliikennevälineissä.
